TAKAISIN ESITYSAIKATAULUUN

                  16.12.2007 kello 16.00        

 Kuhmo-talon Pajakka-sali

Käpy selän alla

En kotte under ryggen

Tuotantoyhtiö: FJ-Filmi Oy. Tuotannonjohto: Kyösti Varesvuo. Tuotantopäällikkö: Arno Carlstedt. Ohjaus: Mikko Niskanen. Käsikirjoitus: Marja-Leena Mikkola, Robert Alftan. Kuvaus: Esko Nevalainen. Musiikki: Kaj Chydenius. Sovitus: Otto Donner. Laulut: "Laulu rakastamisen vaikeudesta", "Mitä sai tällainen tyttö?" (Chydenius, Mikkola) es. Kristiina Halkola ja Otto Donnerin orkesteri; "Laulu kuolleesta rakastetusta" (Chydenius, Mikkola) es. [1] studio-orkesteri, [2] Kirsti Wallasvaara ja Otto Donnerin orkesteri, [3] Kaj Chydenius, laulu ja piano; "Hangö-valsen / Leila" (Georg Malmstén, Roine Rikhard Ryynänen) es. Jaakko Sievänen ja Esko Tuukkasen orkesteri; "Where Can She Be" (Kitt Sundkvist) es. Kirka Babitzin ja The Creatures; "Les Feuilles mortes / Kuolleet lehdet" (Joseph Kosma, suom. san. Kullervo) es. Anneli Sauli ja Esko Tuukkasen orkesteri (playback: Rauni Pekkala, laulu, studio-orkesteri). Leikkaus: Juho Gartz. Äänitys: Seppo Kurko, Kurt Vilja. Ulkokuvat: Joutsa: Sikosaari; Rahikkalan tila Mieskonmäessä; Hirvensalmi: Toivo Niemisen huvila Puulansalmen rannalla; Sysmä: Sysmän VPK:n tanssilava.

Pääosissa: Kristiina Halkola (Riitta, kauppatieteen opiskelija), Kirsti Wallasvaara (Leena, psykologian opiskelija), Pekka Autiovuori (Timppa, lääketieteen opiskelija), Eero Melasniemi (Santtu, opiskelija), Anneli Sauli (filmitähti), Jukka Sipilä (Lauhasen aikamiespoika Janne), Kasperi Manninen (Lauhasen Kasperi-isäntä), Alma Manninen (Lauhasen Alma-emäntä), Kari Franck (poika tanssilavalla), Mikko Niskanen (Leenaa tanssiin pyytävä mies), The Creatures = Remu Aaltonen, Kirka Babitzin, Aarto Henttonen, Olli Könönen, Risto Pikkarainen.

Helsingin ensiesitys 21.10.1966 Kino Helsinki, Rea, Ritz – ensi-ilta samalla myös Lahdessa, Porissa, Tampereella ja Turussa

Kesto: 1h 29 min

 

Mikko Niskasen Käpy selän alla oli ensi-iltakierroksellaan suuri yleisömenestys: se saatettiin kokea eräänlaisena uutena läpimurtona suomalaiselle elokuvalle, joka oli juuri kokenut vanhan tuotantojärjestelmän romahduksen, kolmivuotisen näyttelijälakon ja hapuili tietään uusien aaltojen ja tuulien pyörteissä.

Käpy selän alla nosti pintaan 1960-luvun puolivälin opiskelijanuorison asenteet ja tuntemukset ja muotoili ne tavalla josta nuoriso saattoi tunnistaa itsensä. Marja-Leena Mikkolan käsikirjoitus, jota kuvausvaiheessa muokattiin ja täydennettiin kaiken aikaa, ei alun alkaenkaan pitäytynyt suomalaisen elokuvan perinteisiin latteuksiin ja kaavamaisuuksiin dramaturgian, ihmiskuvauksen tai tarinan kehittelyn puolesta. Kävyn ongelmanasettelut ja ihmisten psyykkinen rakenne ovat kokonaan toista maata kuin Waltarin "kurittoman nuorison" patenttityypit tai kysymykset, jotka jo itsessään sisältävät ratkaisun.

Kävyn juonirunkona on kahden pojan ja kahden tytön telttaretki maalle. Loma-ajan huolettomuus, vapautuminen, luonnonläheisyys ovat teollistuneen ajan ja kaupungistuneen väestön kokemusta, jonka kaikupohja on laaja. Näkemys "kesäisestä leikistä" vastakohtana talven työlle ja pimeydelle on luonteenomainen pohjoismaiselle taiteelle, elokuvassa se on saanut hienoimmat ilmauksensa Ingmar Bergmanin (varhais)tuotannossa. Asiaan kuuluu myös kesäisen elämäntunteen problematisointi: kun valo on kirkkaimmillaan, luonto kukkeimmillaan, myös ihminen on avoin, haavoittuva, altis päästämään pinnanalaiset ongelmat esiin.

Myös Kävyn nuoret kantavat mukanaan maalle kaupunkilaisen opiskelijapolven tietyn suruttomuuden ja vapauden, mutta samalla myös tyytymättömyyden, tasapainottomuuden ja ahdistuksen. Heidän epäviihtymyksessään häivähtää myös sosiaalinen ulottuvuus, ennen kaikkea kysymys on kuitenkin psyyken ja tunteiden ongelmista, minuuden ja aikuistumisen yleispätevistä kasvukivuista. Viina, tanssilava ja melankoliset laulut antavat asetelmalle oman suomalaiskansallisen makunsa.

Kävyssä Mikko Niskanen tavoitti "tuoreuden" ja "luontevuuden" niin kuin niitä ei koskaan ennemmin tai myöhemmin ole suomalaisessa elokuvassa tavoitettu. Saavutus on toki suhteellinen: "todenmakuisuus" tai "todenkaltaisuus" eivät välttämättä ole tae suuremmasta "totuudellisuudesta", vaan historiaan, kulttuuriin ja elokuvailmaisuun liittyvä konventio. Joka tapauksessa voinee sanoa, että Niskanen onnistui Kävyssä vangitsemaan palasen aikakauden ilmaa. Myös näyttelijävalinnoillaan ja –ohjauksellaan hän kouraisi koskematonta ja hedelmällistä maata. Kristiina Halkola, Kirsti Wallasvaara, Pekka Autiovuori ja Eero Melasniemi olivat tuolloisia teatterikoululaisia, joilla oli vähän tai ei lainkaan elokuvakokemusta, eikä näin ollen myöskään kasvojen kulumisen tai teatterivaikutuksen rasitteita, jotka paljolti olivat leimanneet siihenastista elokuvaamme. Nuorten näyttelijöiden suorituksissa, vai pitäisikö sanoa olemuksessa, olemisessa, on värinää joka säilyy.

Sakari Toiviainen (1979, 1988)